Kansainvälisiä kohtaamisia kuten messuilla

 

Kansainvälisiä kohtaamisia kuten messuilla

Monissa yrityksissä mietitään miten paikata messujen ja eri tilaisuuksien kautta tulevat liidit ja kaupat. Tapahtumissa organisaatioiden edustajien kanssa on ollut helppo keskustella heidän tarpeistaan ja hieroa kauppaa. Ostajat ja myyjät eivät kuitenkaan ole kadonnet minnekään. He ovat olemassa vaikka heitä ei nyt pääsekään kansainvälisille messuille tapaamaan. Messuille Oy:n uuden Keymeets -palvelun avulla tuomme nämä kohtaamiset luoksesi.  

Messuille oy:llä siirrettiin katse tulevaan koranakriisin iskiessä messubisnekseen.  Uuden palvelun kehittämisen lähtökohtana oli asiakkaiden selkeä tarve kohdata ostajia ja esitellä omia tuotteitaan. Keymeets on yksi palvelu lisää muiden messupalveluidemme lisäksi. Koronakriisin aiheuttamasta talousahdingosta päästään eteenpäin kehittämällä uusia liikeideoita, solmimalla merkittäviä sopimuksia ja luomalla uusia, tärkeitä kontakteja. Jatkamme myös asiakkaittemme messuosallistumisten suunnittelua ja teemme eri tapahtumien valmistelutöitä odottaen, että pandemian jälkeen messut pyörähtävät taas perinteisesti käyntiin.  

Uusi palvelumme auttaa yrityksiä kansainvälistymään ja kasvattamaan vientiään. Esittelemme ja viemme yrityksen tuotteet, palvelut tai yhtiötarinan eri kohdemaihin ja autamme löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia asiakkaamme toiveiden mukaan. Tiedämme kenet kannattaa saattaa yhteen. Kontaktiemme ja markkinointiaktiviteettien avulla luomme yhteyksiä kansainvälisiin asiakkaisiin, paikallisiin päätöksentekijöihin sekä muihin mahdollisiin kumppaneihin. 

Keymeets -palvelu etsii oikeat kontaktit ja yhdistää sopivat businesskumppanit.  Hyödyntämällä eri markkinointikampanjoita sekä yli 10 vuoden aikana messujen kautta kertynyttä kokemustamme ja tietämystämme ihmisistä ja yrityksistä meillä on erinomaiset valmiudet uusien liiketoimintamahdollisuuksien sekä kontaktien solmimiseen. Palvelun avulla löytyy potentiaalisia kansainvälisiä ostajia ja kampanjoiden kautta tulevat tapaamiset voivat vaihtoehtoisesti olla henkilökohtaisia tai ryhmätapaamisia tarkoin valittujen ostajien kanssa. Eri kampanjoiden kautta aikaansaatu näkyvyys lisää myös yrityksen tunnettavuutta halutussa kohderyhmässä.  

Oikeiden ihmisten tapaaminen voi olla vaikeaa. Keymeets -palvelu tekee sen helpoksi, kohtaamisia kuten messuilla. Ota meidät avuksesi niin viemme tarinasi maailmalle.  Kerron mielelläni lisää, otathan yhteyttä!

Mikko Nummi
+358 503 570 112

Meet Keymeets! We take your stories out there and bring meetings for you!  www.keymeets.com